ABOUT Me

Valokuvaan pieniä ja suuria häitä ympäri vuoden aina aurinkoisista kesähäistä tunnelmallisiin talvihäihin. Valokuvausta olen harrastanut ja harjoitellut enemmän ja vähemmän aktiivisesti pienestä pitäen. Jatkan ammattitaitoni kehittämistä edelleen. Myös videokuvaus on herättänyt mielenkiintoni viime vuosina.

Dokumentaarisen häävalokuvauksen avulla haluan ikuistaa päivänne ikimuistoiset hetket yhtenäiseksi kauniiksi tarinaksi. Vahvuuteni hääkuvaajana on visuaalinen silmä, olen hyvä lukemaan ihmisiä ja aistimaan tunnelmia. Tavoitteenani on ikuistaa ainutlaatuinen ja tärkeä päivänne niin, että lopputulos on mahdollisimman aito ja luonnollinen. Valokuvaajana olen lämmin, helposti lähestyttävä ja sulaudun kuvaajana juhlaan. Valokuvissa rakastan pieniä yksityiskohtia. Tarvittaessa annan ohjeita kuvattaville, mutta usein hääparin yhdessäolo ja aito läsnäolo kuvaushetkessä riittää.

Videokuvauksessa minua kiehtoo kauniiden ja sykähdyttävimpien hetkien koostaminen lyhytvideoksi, missä kuva ja ääni kulkevat saumattomasti yhteen, luoden kauniin ja vaikuttavan kokonaisuuden.

Luomalla yhteisen suuntaa-antavan kuvaussuunnitelman pystymme rytmittämään tärkeän päivänne kulkua myös mahdollisten yllättävien tilanteiden ilmetessä.

Instagram-profiilistani näet missä vaikutan. Jos kiinnostuit minusta sopivana valokuvaajana, olethan minuun yhteyttä contact-lomakkeen kautta tai sähköpostitse niin jutellaan lisää. 

©2020 by Kati Manninen